Naiset jatkavat tappioita

31.5.2017

Murskavoitto Palokassa

FC Loviisa  jatkaa tappioitta

Täksi kaudeksi perustetun FC Loviisan naisten edustusjoukkueen otteet Itä-Keski-Suomen 3. divisioonassa jatkuivat vahvoina, kun joukkue haki sunnuntaina 5-0 (2-0) murskavoiton jyväskyläläisestä Palokan Riennosta. Loviisalaisryhmä on voittanut kaikki viisi pelaamaansa ottelua, ja johtaa näin ollen sarjaa puhtaalla pelillä.

Blomqvist ja Huhtanen osuivat kahdesti

Ottelu kulki alusta lähtien vieraiden komennossa. Avausosuma syntyi jo kahden minuutin kohdalla, kun Julia Hovi viimeisteli Wilma Huhtasen keskityksestä.

Vajaan puolen tunnin kohdalla Ronja Blomqvist laukoi 25 metristä vieraat kahden maalin johtoon.

Toisen jakson alussa vieraat katkaisivat kotijoukkueen selkärangan lopullisesti, kun Sofia Wikman vapautti Huhtasen läpiajoon, jonka päätteeksi tämä laukoi pallon ohi kotijoukkueen maalivahdin.

Iltapäivän upein osuma syntyi, kun Blomqvist täräytti kaukolaukauksen yläkulmaan.

Maalikarkelot päätti Huhtanen, jonka nosto upposi verkon perukoille.

Loviisalaisten näkyvin osa oli kaksi maalia viimeistelleiden Huhtasen ja Blomqvistin ohella vahvasti esiintynyt puolustusnelikko Saara Kinnunen-Milla Vaarimo-Emma Jyrkkämäki-Pinja Yrjölä, joka piti huolen siitä, että vastustaja ei päässyt vaarallisiin maalipaikkoihin. Myös vuosien pelitauon jälkeen debytoinut Henna Pönkä esiintyi pirteästi.

  • Tänään olimme vastustajaa selvästi edellä, vaikka emme pallollisena yltäneet aivan omalle tasollemme, sanoi valmennustiimiin kuuluva Niclas Mattsson.

Tavoitteita tarkastetaan

Upeasti kautensa aloittaneen ryhmän tavoitteena oli kauden alussa viiden parhaan joukkoon yltäminen. Hyvin alkanut kausi on saanut valmennusjohdon tarkastamaan tilannetta.

  • Edetään nyt aivan rauhassa peli kerrallaan. Jos otteet jatkuvat samanlaisina, on meidän toki tarkastettava tavoitettamme syyskaudeksi, pohti Mattsson.

Seuraavan kerran naiset ovat tositoimissa 6.6., kun Lappeenrannan Pallo saapuu Loviisan keskusurheilukentälle.

 

 

Sarjataulukko 28.5.

 

FC Loviisa      5 5 0 0 16-4   15

STPS              6 4 1 1 24-11 13

PePo              5 4 0 1 16-6   12

FC LaPa         6 3 1 2 8-5     10

PU-62            5 3 1 1 7-4     10

HP-47            6 2 1 3 14-13  7

Kajo               5 2 0 3 14-14  6

PaRi               6 2 0 4  9-17   6

PeKa/YJ         6 1 0 5  7-22   3

Sudet             6 0 0 6  2-21   0