Starck johdatti Äfceen voittoon

26.9.2019

 Iloiset siskokset Sofia (vas.) ja Karin Lill-Smeds pelasivat hienon pelin FC:een voittoon päättyneessä pelissä.
Iloiset siskokset Sofia (vas.) ja Karin Lill-Smeds pelasivat hienon pelin FC:een voittoon päättyneessä pelissä.

Starck johdatti Äfceen voittoon

Josephine Starck nousi pääosaan, kun FC Loviisan T14 voitti Hongan 4-1 (1-1) Varuboden Osla areenan keskiviikkoillan Uudenmaan nelosen ottelussa. ”Jossan” oli mukana kaikissa kotijoukkueen osumissa viimeistellen kolme ja alustaen yhden.

Ottelun eteni alusta loppuun varsin tasaisissa merkeissä. Kummankaan joukkueen syöttöpeli ei ollut parasta mahdollista, mutta kaikki pelaajat taistelivat kovasti. Näin ollen ottelun aikana nähtiin useita kovia kaksinkamppailuja.

Kotijoukkueella oli vieraitaan useampi maalintekopaikka, joten voitto oli ilman muuta ansaittu.

Honka siirtyi johtoon, kun Milla Jouste laukoi hallitusti kaukaa yli Äfcee-vahti Fia Lindholmin. Tämän jälkeen topparina ottelun aloittanut Starck siirtyi keskikentälle. Sitten alkoikin tapahtua. Tasoitus syntyi aivan avauspuoliajan lopussa, kun ”Jossan” sooloili puolesta kentästä puolittaiseen läpiajoon ja laukoi pallon takaylänurkkaan. Voittomaali syntyi niin ikään komean laukauksen päätteeksi. Kotijoukkueen kolmannen maalin laukoi kulmapotkun jälkitilanteesta Erika Broman.

Viimeisen osuma syntyi Starckin tarkalla vasemman jalan laukauksella takanurkkaan.

Kuten aiemmin mainittiin, kaikki pelaajat taistelivat hienosti läpi ottelun. Molempien joukkueiden maalivahdit esittivät mainion iltapuhteen. Niin vieraiden Saimi Kankkunen kuin kotijoukkueen Lindholm esittivät muutaman hyvä torjunnan. Kankkunen loisti lisäksi oikea-aikaisilla vastaantuloillaan ja Lindholmin jalalla pelaamisellaan.

Ennen kauden viimeistä peliään FC on sarjataulukossa toisena. Viimeisessä ottelussaan se kohtaa kolmantena olevan PoHUn.

Kotijoukkueen kokoonpano: Lindholm, Starck, Broman, Karin Lill-Smeds, Lina Mickos, Sofia Lill-Smeds, Madicken Lund, Saana Kivimäki, Wilma Kokko, Suvi Peräkylä Eveliina Hämäläinen ja Nea Stenman.

 

Kuvassa: Iloiset siskokset Sofia (vas.) ja Karin Lill-Smeds pelasivat hienon pelin FC:een voittoon päättyneessä pelissä.