T14 esitti kauden parastaan

16.5.2019


T14 esitti kauden parastaan

FC Loviisan T14-joukkueen otteet paranevat, kun kelit lämpenevät. Alkukauden ottelunsa hävinnyt ryhmä avasi pistetilinsä Uudenmaan kolmosessa, Kotkan Jäntevän vieraillessa Varuboden Osla areenalla torstaina. Loppulukemat, 1-1 (1-1) mairittelevat hieman vieraita, sillä ”Åfceellä” oli ottelun aikana enemmän maalipaikkoja.

Kotijoukkue lähti otteluun kovalla prässipelillä, ja avauspuoliajalla Jäntevä ei päässyt omaan pallolliseen pelaamiseen lainkaan. 25 minuutin kohdalla vieraat kuitenkin iskivät loviisalaispainostuksen jälkeen nopealla vastaiskulla ottelun avausmaalin.

Pian tämän jälkeen Karin Lill-Smeds vapautti Nea Stenmanin, joka viimeisteli varmasti tasoituksen.

Toisella puoliajalla peli tasoittui, ja vieraatkin saivat peliään ajoittain omannäköisekseen. Sekä pallo että pelaajat liikkuivat.

Kotijoukkue ei kuitenkaan antanut tuumaakaan periksi. Joka ikinen pelaaja antoi kaikkensa. Se sai luotua parhaat maalipaikat, mutta maalinteossa ei onnistuttu kuin kertaalleen, mutta tuolloin loistavasti tuominnut erotuomari Saara Kinnunen näki loviisalaispelaajan rikkoneen ennen osuman syntyä. Parhaimmat maalipaikat siunaantuivat Stenmanille, mutta pidemmän korren veti kerta toisensa jälkeen toisen puoliajan Jäntevän maalissa pelannut Mandi Lommi.

Loistavasti taistelleesta loviisalaisryhmästä ei tällä kertaa ole tarvetta nostaa ketään ylitse muiden. Maalivahtina vakuutti hyviä avauksia jaellut Fia Lindholm. Puolustuslinja Lina Mickos-Milla Bergström-Tiiti Kivimäki-Sofia Lill-Smeds kesti hienosti vastustajan ajoittaiset rynnistykset. Linjasta jokainen kykeni myös tarjoamaan hyviä syöttöjä.

Keskikentän pohjalla raatoivat läpi ottelun Josephine Starck ja Wilma Kokko, joista ensin mainittu tarjoili ottelun aikana muutaman ”oppikirjamaisen” pystysyötön. Laitapelaajina väänsivät vuoroin Erika Broman, Madicken Lund, Karin Lill-Smeds ja piilokärkenä Saana Kivimäki ja Suvi Peräkylä. Kärjessä uurasti maalin laukonut Stenman.