T13 pelasi Kotkassa

15.4.2019



T13 pelasi Kotkassa

FC Loviisa osallistui sunnuntaina Kotkan Jäntevän järjestämään alle 13-vuotiaiden tyttöjen jalkapalloturnaukseen. Kahdeksan joukkueen turnauksessa pelattiin ensin kahden lohkon alkusarja ja lopuksi sijoitusottelut. Ottelut pelattiin pienellä kentällä 8v8-pelimuodolla. Äfcee hävisi kaikki lohkovaiheen ottelunsa, mutta kykeni voittoon ottelussa sijoista 7-8.

Loviisalaisten ensimmäisessä ottelussa KTP oli parempi lukemin 3-1. Äfceen maalin laukoi kulmapotkun jälkitilanteesta Suvi Peräkylä.

Toisessa ottelussaan joukkue taipui HaPKille 0-2. Lohkovaiheen viimeisessä ottelussaan Äfceellä oli useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta maalin asti pelivälineen sai toimitettua ainoastaan Madicken Lund, joka jatkoi näyttävästi yhdellä kosketuksella Fia Lindholmin kulmapotkusta lukemiksi 1-1. Lopussa StU onnistui kuitenkin vielä kahdesti, vieden näin voiton lukemin 3-1.

Jumbofinaalissa vastaan asettui LauTP. Tasaisen ottelun maali oli ”urheiluruutukamaa”, kun Saana Kivimäki tempaisi kaukolaukauksen tolpan kautta ylänurkkaan.

FC Loviisan ”tsempparina” palkittiin ansaitusti Josephine Starck. ”Jossanin” lisäksi pystin olisi voinut ojentaa Peräkylälle, joka teki jälleen kerran valtavasti töitä aina kentällä ollessaan.

FC Loviisa: Josephine Starck, Venla Mattila, Karin Lill-Smeds, Fia Lindholm, Sofia Lill-Smeds, Madicken Lund, Lina Mickos, Erika Hill, Saana Kivimäki, Erika Broman ja Suvi Peräkylä.

 

Ottelut

FCL – KTP 1-3

FCL – HaPK 0-2

FCL – StU 1-3

FCL – LauTP 1-0