T14 turnasi Kotkassa

14.4.2019


T14 turnasi Kotkassa

FC Loviisan T14-joukkue osallistui lauantaina Kotkan Jäntevän järjestämään kevätturnaukseen. Joukkue pelasi kolme ottelua, joista oli saldona kaksi tappiota ja yksi voitto.

Avausottelu Haminan Pallokissoja vastaan sujui suhteellisen tasaisissa merkeissä. Haminalaiset olivat etenkin avausjaksolla hieman niskan päällä, ja voittivat lopulta 3-1. Loviisalaisilla oli Wilma Kokon 1-2 kavennuksen jälkeen muutama mukava maalipaikka, mutta kun se ei kyennyt maalintekoon, iski vastustaja lopussa viimeisen maalin.

Espoon Palloseura olikin sitten punapaidoille liian kova pala. Espoolaiset hallitsivat pelitapahtumia selvästi, viimeistellen maaleja tasaiseen tahtiin. Loppulukemat olivat 0-7.

Sijoitusottelussa Askolan Urheilijoita vastaan Äfcee aloitti vahvasti, kun Kokko laukoi pallon verkkoon läpijuoksun päätteeksi. Askola tasoitti ja siirtyi toisella jaksolla 2-1 johtoon. Lukemat säilyivät aina pelin loppuhetkille asti, kunnes Josephine Starck rynnisti keskeltä läpi ja tasoitti. Näin paremmuus ratkaistiin rangaistuspotkukilpailussa, jossa ratkaisijaksi nousi kaikki vastustajan laukaukset torjunut maalivahti Rebecca Halonen sekä ainoana vetäjänä onnistunut Starck.

ÄFceen tsempparina palkittiin Kokko. Hänen lisäkseen joukkueen hahmoihin kuului niin laidassa kuin topparina vahvasti esiintynyt Starck.

Kaikkiaan joukkue esiintyi huomattavasti paremmin kuin piirisarjan avausottelussaan.

Joukkue: Rebecca Halonen, Wilma Kokko, Josephine Starck, Suvi Peräkylä, Karin Lill-Smeds, Lina Mickos, Madicken Lund, Sofia Lill-Smeds, Siiri Kallionpää, Nea Stenman, Fia Lindholm, Milla Bergström ja Erika Broman.

 

FC Loviisa – HaPK 1-3, FC Loviisa – EPS 0-7, FC Loviisa – AsKU 3-2 (rp)