Äfcee taipui HyPSille

10.8.2018


Äfcee taipui HyPSille

FC Loviisan D-poikien joukkue kohtasi tiistaina Hyvinkään Palloseuran Uudenmaan piirin kolmossarjan ottelussa. Vierasjoukkue näytti ratkaisevan ottelun avausvartin aikana, siirtymällä vakuuttavan tuntuisen 3-0 johtoon.

Äfcee otti ohjat käsiinsä avauspuoliajan toisella vartilla, ja kykeni luomaan muutaman maukkaan maalipaikan. Kavennuksen iski kulmapotkun jälkitilanteesta tyttöjoukkueen laina Milla Bergström.

Toisella puoliajalla Bergström vapautti pitkällä pystysyötöllä E-pojista lainassa olleen, -08-syntyneen Aron Antaksen, joka harhautti noin kolme päätä pidemmän puolustajan näyttävästi, ja sijoitti pallon varmasti maaliin.

Lopussa kotijoukkue väsähti. HyPS sen sijaan lisäsi kaasua ja iski vielä kolmesti. Loppulukemat 2-6 eivät sinällään jätä sijaa selittelyille, HyPS oli tällä kertaa parempi.

Kotijoukkueen tähtenä loisti tukuttain huipputorjuntoja esittänyt maalivahti Karmo Olökainen. Edellisen lisäksi lupaavia otteita esittivät maalintekijät Bergström ja Antas.

Siistin ottelun tuomitsi mainiosti oikeutta jakanut erotuomari Linus Ståhl. Miinuksen saa Ståhlin työväline eli pilli, jonka sointi oli vähintäänkin alavireinen. Pillin vaihdon jälkeen sointikin alkoi sujua nuotilleen.