P11 hävisi Porvoossa

14.5.2018



P11 hävisi Porvoossa

 

FC Loviisan P11-joukkue vieraili sunnuntaina Porvoon Kokonniemessä, jossa vastaan kotijoukkue Porvoon Futura. Porvoolaisryhmä oli juuri niin kova kuin ennalta aavisteltiin. Loppulukemat 5-1 (1-1) olisivat toki voineet olla marginaaliltaan hieman pienemmät, sillä ottelu kulki suhteellisen tasaisissa merkeissä.

 

Avauspuoliajalla nähtiin kaksi maalia. Porvoolaiset siirtyivät 1-0, kun ottelua oli pelattu 14 minuuttia. Vieraiden tasoitus syntyi aivan puoliajan lopussa, kun loviisalaisten johtohahmo Elvis Mickos puski pallon verkkoon näyttävästi William Gammalsin tarkasta kulmapotkusta.

Toisella puoliajalla loviisalaiset selkeästi väsähtivät, ja kotijoukkue iski tasaiseen tahtiin voiton taanneet osumat. Jakson alussa vierailla tosin oli muutama niin sanottu tuhannen taalan paikka, mutta maalin asti palloa ei saatu.

 

Futura on hyvin organisoitunut joukkue, jolla on riveissään useita taitavia pelaajia. Edellä mainitut seikat johtivat siihen, että se oli loviisalaisia enemmän pallossa. Joukkueen otteista näki, että se on harjoitellut säännöllisesti ja laadukkaasti.

 

Tappiosta huolimatta Äfceen jokainen pelaaja voi olla ylpeä suorituksestaan. Kaikki taistelivat mainiosti. Joukkueen pelaaminen paranee ottelu ottelulta. Joukkue kykenee jo ajoittain toteuttamaan harjoitettuja asioita. Selkärankana hääri jälleen kerran jo edellä mainittu Mickos, joka tällä kertaa pelasi keskikentän pohjalla. Puolustusta johti mainiosti Gammals, joka hyvän puolustuspelaamisen lisäksi jakoi laadukkaita ja maltillisia peliä avaavia syöttöjä. Maalivahti Joonas Koskinen otti muutaman upean kopin.

Seuraavan kerran Loviisan pojat ovat tositoimissa lauantaina, kun joukkue pelaa Tikkurilassa TiPS akatemiaa vastaan.

Kokoonpano: Joonas Koskinen, Mikael Björkqvist, Evert Mattsson, Alexander Hollmen, Kevin Kastén, Elvis Mickos, Aron Antas, Valter Hovi, Iivari Kaasinen, Antti Nurkkala, Onni Kallionpää ja William Gammals

 

 

 

Kuva :

Terävästi hyökännyt Valter Hovi pääsi iskuetäisyydelle, mutta Futuran maalivahti onnistui torjunnassaan. Iivari Kaasinen kyttää mahdollista irtopalloa

 

Kuva otti Nicholas Bakke.